Tansania

File:Flag of Tanzania.svgTämä osio kotisivuistamme on suunnattu erityisesti lapsille ja nuorille liittyeen Lukeminen tekee hyvää -kampanjaan.

Tansania on maa itä-Afrikassa, Intian valtameren rannalla. Tansaniassa asuu noin 40 miljoonaa ihmistä. Maan pääkaupunki on Dodoma ja kansalliseläin on kirahvi. Tansanian suurimpia kaupunkeja ovat Dar es Salaam, Arusha ja Mwanza.

Myös Sansibarin saariryhmä kuuluu Tansanian valtioon. Valtio itsenäistyi ja sai nimen Tansania vuonna 1964, kun Tanganyikan valtio ja Sansibarin saariryhmä yhdistyivät.

Siirtomaa-aikaan Tansania oli osa Iso-Britanniaa. Siksi Tansaniassa puhutaan virallisina kielinä sekä swahilia että englantia.

Tansaniassa asuu yli sadan eri heimon ihmisiä. Heimo tarkoittaa ryhmää sukuja, joilla on sama kieli ja kulttuuri ja jotka asuvat samalla alueella. Heimot asuivat Tansaniassa jo ennen kuin eurooppalaiset löysivät Tansanian.  

Koska Tansania on rannikkokaupunki, merenkulkijat ovat tuoneet Tansaniaan uusia keksintöjä, ruokia, kieliä ja kulttuuria. Tansaniaan on myös muuttanut paljon ihmisiä muista maista. Heidän tapansa ja kulttuurinsa ovat sekoittuneet tansanialaisten tapojen ja kulttuurin kanssa. Siksi kulttuurissa, esimerkiksi musiikissa, voi olla vaikutteita vaikkapa Intiasta.

Koulu  

File:Primary School Karatu.png

Lapset menevät kouluun täytettyään seitsemän vuotta. Ennen koulutus oli maksullista. Silloin kaikki eivät voineet käydä koulua, sillä koulunkäynti oli kallista. Nykyään koulunkäynti on ilmaista, mutta perheet joutuvat vielä ostamaan koulupuvun ja oppikirjat. Lapset käyttävät koulussa aina koulupukua.

Kaikki lapset eivät voi käydä koulua loppuun, koska heidän pitää auttaa työnteossa ja kotitöissä. Suurin osa tansanialaisista asuu maaseudulla, ja lapset ovat tärkeä apu maanviljelyssä. Lisäksi koulumatkat ovat usein pitkiä ja ne kuljetaan kävellen. Joskus koulu on niin kaukana, ettei lapsi jaksa kävellä kouluun.

Osa lapsista käy koulua tiilitalossa, osa savesta rakennetussa talossa. Joskus koulua käydään myös ulkona, jos koulutaloa ei ole. Kouluissa opiskellaan samanlaisia aineita kuin Suomessa. Opettaja puhuu swahilia lapsille.

Luonto

File:Kilimanjaro (paulshaffner).jpgTansanian luonto on monipuolinen. Maassa on aroa ja savanneja, joilla asuu esimerkiksi seeproja, norsuja, leijonia, strutseja, antilooppeja, mangusteja ja gepardeja. Savanneilla kasvaa heinää ja vain vähän puita. Sadekaudella sataa paljon ja joet voivat tulvia. Kuivina kausina eläimet kerääntyvät veden luo.

Tansaniassa on myös metsiä. Galagot eli korvamakit viihtyvät kuivissa metsissä. Sademetsissä puolestaan on paljon elämää. Koska sademetsissä on paljon ruokaa, monet linnut, hyönteiset ja muut eläimet viihtyvät niissä. Metsissä asuu myös kädellisiä, esimerkiksi simpansseja ja paviaaneja.

Monet tansanian eläimistä ovat uhanalaisia. Se tarkoittaa, että niitä on jäljellä vain vähän ja niitä suojellaan. Ihmiset voivat käydä katsomassa suojeltuja eläimiä kansallispuistoissa. Serengeti on Tansanian kuuluisin kansallispuisto. Siellä asuu monta sataa erilaista eläinlajia.

Afrikan korkein vuori, Kilimanjaro, sijaitsee Tansaniassa. Kilimanjaro on sammunut tulivuori. Se on 5895 m korkea.

Ruoka

Tansaniassa viljellään mm. ruokabanaaneja, maissia, vehnää, kassavaa, neilikkaa ja kahvia. Ugali eli maissipuuro on suosittu ruoka. Ugali puristetaan palloksi, jonka kanssa syödään esimerkiksi kalaa, papuja ja kastiketta. Intialaiset toivat Tansaniaan chapati-leivän, jota syödään joka aterialla.